Toimin pitkään peruskoulun rehtorina Turussa Vasaramäen koulussa. 

Ennen rehtoriuraani toimin samassa koulussa ensin luokanopettajana, sen jälkeen myös erityisopettajana suoritettuani laaja-alaiset erityisopettajan opinnot 1980-luvun lopulla Turun yliopistossa, josta aiemmin vuonna 1980 olin valmistunut peruskoulun luokanopettajaksi.

Rehtoriurani alkoi elokuussa 1991 ja päättyi tammikuussa 2019. Johtamani koulu oli ensin perusopetuksen 1.-6. vuosiluokkien koulu – ns. alakoulu – mutta virkaurani viimeiset kymmenen vuotta kouluni oli ns. yhtenäiskoulu, kun siihen yhdistettiin viereinen perusopetuksen 7.-9. luokkien opetusta tarjonnut ns. yläkoulu.

Rehtorin työ ei ollut minulle vain työ. Se oli elämäntapa. En ollut aikeissa jäädä eläkkeelle heti, kun minulla siihen olisi mahdollisuus, mutta mieleni muuttui. Ammatillinen itsetunto ei kasva lineaarisesti työvuosien ja kokemuksen mukana ( Ekholm K., Koski Jussi T. 2016 ). Päinvastoin. Päätöksenteko vaikeutuu, kun näköalat avartuvat. Asiat eivät ole joko tai vaan pikemminkin sekä että. 

Tieto luo tuskaa.

Kun oivaltaa, miten paljon on oivallettavaa, refleksit hidastuvat.

Viimeisinä vuosina työ koostui valtavasta määrästä pieniä muutaman minuutin suoritteita. Palvelut, joita koulu oli aiemmin keskitetysti saanut kaupungin organisaatiossa, muuttuivat yksi toisensa jälkeen itsepalveluiksi. Puhelinnumeron tilalle tuli portaali.

Pedagogiselle johtamiselle ei ollut aikaa.

Koulun kehittämispyrkimyksissä törmäsin toistuvasti aikaan – siis sen puutteeseen. Sen määritteli virkaehtosopimus. Itsellänikään ei ollut enää aikaa.Työpäivä jatkui työpäivän jälkeen eikä vapaa-aikakaan enää tarjonnut mahdollisuutta itsensä kehittämiseen tai unelmointiin.

Mm. kiekonheittäjä Daniel Ståhlia valmentava islantilainen Vesteinn Hafsteinsson toteaa Turun Sanomien haastattelussa 14.6.2022 ”En ikinä kyennyt urheilijana lunastamaan täyttä potentiaaliani. Opin kuitenkin tekemistäni virheistä ja olen sen jälkeen pyrkinyt auttamaan valmennettaviani saavuttamaan lajin korkeimman huipun. Minä olen heille se kaveri, joka minulta itseltäni puuttui omalla aktiiviurallani. Elän tällä hetkellä unelmaani.”

Jäätyäni eläkkeelle rehtorin virastani olin onnekas, kun opiskelukaverini ja rehtorikollegani Seppo Ryösä soitti ja pyysi minua mukaan OPH:n osittain rahoittamaan Varsinais-Suomen #Paraskoulu -hankkeeseen, jonka tärkeänä tavoitteena oli mm. johtamisen rakenteellinen kehittäminen hankkeeseen osallistuneiden yhdeksän kunnan varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.

Siitä alkoi toimintani oppilaitosjohdon mentorina. Yhdessä Rehtorit mentoreina -ryhmän muiden jäsenten kanssa kehitimme Rexit mentoroi™-toimintamallin.

Vesteinn Hafsteinssonia vielä kerran lainaten: Pyrin olemaan mentorina päiväkodin johtajille ja peruskoulun rehtoreille se kaveri, joka minulta itseltäni puuttui omalla aktiiviurallani. 

Minäkin elän tällä hetkellä unelmaani.

Luin ja luen paljon kirjallisuutta, josta ajattelen voivani hyötyä mentorina. Aika pian nimittäin huomasin, että pelkkä kokemusasiantuntijuus ei riitä. Samasta syystä hakeuduin työnohjaajakoulutukseen tammikuusta 2021. Oppimistani oli kaiken aikaa hidastanut reflektioon ohjanneen ja sen mahdollistaneen rehellisen ja systemaattisen dialogin puute. Tämän aukon käymäni koulutus on nyt tukkinut varsin hyvin.

Nyt olen tässä – tarjoamassa sinulle, tarvittaessa koko työyhteisöllesi tai osalle sitä, työnohjausta integratiivisella työotteella; ohjaukseni voi tarvittaessa olla mentorointia, sparrausta, konsultointia tai koulutusta.